25110.jpg

Jäsentiedote elokuu 2020

Uutinen julkaistu: 17.08.2020

Hyvä Suomen Sotahistoriallisen seuran jäsen,

1. Seuran 26. elokuuta 2020 pidettäväksi suunniteltu vuosikokous siirretään viime aikoina heikentyneen Covid19-tilanteen vuoksi pidettäväksi myöhemmin. Seuran hallitus tiedottaa uudesta kokouspäivästä heti kun on nähtävissä, milloin kokous voidaan turvallisesti järjestää.

 

2. Seuran hallitus on päättänyt, ettei vuoden 2020 jäsenmaksua peritä ennen kuin asia on käsitelty vuosikokouksessa. Mikäli vuosikokous joudutaan siirtämään vuoden 2021 puolelle, eikä päätöstä seuran jäsenmaksusta pystytä tekemään, ei jäsenmaksua peritä tänä vuonna lainkaan. Supistuneen toiminnan johdosta seuran talous kestää yhden vuoden osalta tämän ratkaisun.

 

3. Vuoden 2020 loppuvuoden toiminnan osalta suunnitellut retket, matkat ja esitelmäkokoukset joudutaan perumaan. Aikakauskirja sen sijaan ilmestyy suunnitellusti joulukuun puolenvälin jälkeen. Verkossa seurattavien esitelmätilaisuuksien järjestämistä hallitus selvittää.

 

4. Lisätietoja edellä esiinnostetuista asioista tai muista seuraa koskevista kysymyksistä voi esittää sähköpostitse sshs@sshs.fi osoitteen kautta.

 

Sotahistoriallisin terveisin,

 

Mikko Karjalainen

Puheenjohtaja

Suomen Sotahistoriallinen Seura ry

Takaisin