Suomen Sotahistoriallisen Seuran toimintasuunnitelma 2022
1. Seuran toiminta ja sen kehittäminen
Suomen Sotahistoriallisen Seuran päätehtävänä on sotahistoriallisen tutkimus- ja harrastustoiminnan tukeminen. Seura vahvistaa asemaansa ja tunnettavuuttaan valtakunnallisena sotahistorian ”yleisseurana”, johon kuuluu henkilöjäseninä sotahistorian tutkijoita ja harrastajia. Seuraan kuuluu yhteisöjäseninä sotahistorian erikoisseuroja ja vastaavia yhdistyksiä.
Seura hankkii toimintansa rahoituksen lähinnä jäsenmaksutuloilla. Toiminnan painopiste kohdistuu omaan jäsenistöön. Seura järjestää jäsenilleen esitelmätilaisuuksia, seminaareja, sotahistoriallisia matkoja ja retkiä sekä ylläpitää kotisivuja, joissa jäsenien käytössä on sotahistoriaan liittyvää aineistoa: muun muassa sotahistoriallisia kohteita koskeva paikkatietosivusto ja Kansa taisteli –lehden vuosikerrat 1957–1986. Lisäksi seura julkaisee vuosittain Sotahistoriallista aikakauskirjaa.
Seuran toiminta toteutetaan seuran hallituksen ja muiden aktiivijäsenten voimin. Toimintaa ja jäsenpalveluja kehitetään taloudellisen tilanteen ja muiden resurssien mahdollistamissa puitteissa. Toimintavuoden keskeisenä kehittämishankkeena on valmistelussa olevan kotisivu-uudistuksen saattaminen toimeenpanovaiheeseen. Kotisivu-uudistuksen tavoitteena on jatkossa palvella seuran jäseniä ja muita sotahistoriasta kiinnostuneita aiempaa paremmin ja monipuolisemmin verkkoympäristössä.
Suuren yleisön tietoisuutta Suomen Sotahistoriallisen Seuran toiminnasta kasvatetaan kotisivujen, YouTube-kanavan ja Facebook-sivuston avulla. Tavoitteena on pidentää jäsenistön jäsenyysaikaa rekrytoimalla myös uusia nuoria sotahistoriasta kiinnostuneita.
2. Sotahistoriallinen aikakauskirja ja pro gradu -palkinnot
Sotahistoriallinen Aikakauskirja ilmestyy 42. kerran vuoden 2022 joulukuussa. Se postitetaan jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille.
Seura palkitsee Suomessa laadittuja ja vuonna 2021 valmistuneita maisteritasoisia sota- ja sotilashistorian alaa käsitteleviä opinnäytetöitä niin kutsutulla pro gradu -palkinnoilla. Parhaana palkitun tutkielman tekijälle tarjotaan mahdollisuus kirjoittaa työhönsä perustuva tieteellinen artikkeli Sotahistorialliseen aikakauskirjaan, joka on Julkaisufoorumi-luokituksen (JUFO 1) saanut vuosijulkaisu. Vuonna 2022 palkinto jaetaan 18. kerran.
3. Matkat ja retket
Koronapandemia tulee edelleen vaikuttamaan matka- ja retkitoimintaan, erityisesti ulkomaille suuntautuviin matkoihin. Eri maiden viranomaismääräysten sekä matkailualan yritysten tilanne asettavat haasteita, jotka korostuvat johtuen hyvissä ajoin etukäteen tehtävästä suunnittelusta ja varauksista.
Vuonna 2022 pyritään osittain toteuttamaan vuosilta 2020 ja 2021 peruuntuneita tai siirtyneitä tapahtumia. Osa näistä joudutaan kuitenkin siirtämään pidemmälle tulevaisuuteen ja osa joudutaan perumaan kokonaan. Näiden lisäksi on suunnitteilla uusia, erityisesti kotimaan tapahtumia.
Toistaiseksi vuodelle 2022 on suunnitteilla seuraavat retket:
- Matka Mikkelin maakuntaseminaariin, 11.–12.6.
- Hamina Tattoo, 15.7.
- Retki Kotkan alueen sotahistoriallisille kohteille, heinä-elokuu
- Matka Kainuun maakuntaseminaariin ja Kuhmon taistelupaikoille, 3.–4.9.
- Hautausmaakävely Helsingissä tiedusteluteemalla, 10.10.
4. Esitelmät ja seminaarit
Pandemiatilanteen mahdollistaessa tapahtumat järjestetään lähitapahtumina, muussa tapauksessa ohjelmaa sopeutetaan vallitsevaan tilanteeseen ja esimerkiksi esitelmät toteutetaan joko julkaisemalla etukäteen nauhoitettu tallenne ja/tai streamaamalla esitelmä suorana verkossa.
Koronapandemian aikaiset havainnot ja parhaat käytännöt internetin hyödyntämisestä jakelu- ja/tai esityskanavana tullaan huomioimaan seuran toiminnassa myös normaalioloihin palattaessa.
4.1 Maakuntaseminaarit
Vuoden aikana järjestetään kaksi maakuntaseminaaria. Ensimmäinen Mikkelissä 12. kesäkuuta, yhteistyössä Sodan ja rauhan keskus Muistin kanssa, teemana sotien aikainen Päämaja. Toinen Kajaanissa 3. syyskuuta, teemana Kainuun sotatapahtumat talvisodassa.
4.2 Esitelmät ja esitelmäkokoukset
Esitelmien suhteen vuosi aloitetaan esitelmätallenteilla. Mahdollisuuksien mukaan siirrytään esitelmäkokouksen järjestämiseen Helsingissä. Tavoitteena on vakioida järjestely, jossa kevätkaudella toteutetaan neljä esitelmää ja syyskaudella kolme esitelmää. Esitelmöitsijöiden valinnassa pyritään suosimaan ajankohtaisia aiheita ja tuomaan esille uusinta akateemista sotahistorian tutkimusta.
5. Muu toiminta
Jatketaan toimintaa Tieteellisten seurain valtuuskunnassa sekä ollaan yhteistoiminnassa valtuuskunnan jäsenseurojen kanssa historiaa ja erityisesti sotahistoriaa koskevissa kysymyksissä.
Jatketaan toimintaa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksessä.
Kerätään aktiivisesti seuran toimintaa, matkoja ja seminaareja palvelevaa tietoa kotimaisista ja ulkomaisista museoista, tapahtumista, asiantuntijoista ja oppaiksi sopivista henkilöistä. Painopisteenä osaavien oppaiden löytäminen seuran opaspooliin.
6. Sosiaalinen media
Jatketaan seuran YouTube-kanavan ja Facebook-sivujen kehittämistä seuran jäsenistöä sekä jäsenhankintaa palvelevia sisältöjä tuottamalla.