Toimintasuunnitelma 2025

SUOMEN SOTAHISTORIALLISEN SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2025

Seuran toiminta ja sen kehittäminen
Suomen Sotahistoriallisen Seuran päätehtävänä on sotahistoriallisen tutkimus- ja harrastustoiminnan tukeminen. Seura vahvistaa asemaansa ja tunnettavuuttaan valtakunnallisena sotahistorian ”yleisseurana”, johon kuuluu henkilöjäseninä sotahistorian tutkijoita ja harrastajia. Seuraan kuuluu yhteisöjäseninä sotahistorian erikoisseuroja ja vastaavia yhdistyksiä.

Seura hankkii toimintansa rahoituksen lähinnä jäsenmaksutuloilla. Toiminnan painopiste kohdistuu omaan jäsenistöön. Seura järjestää jäsenilleen esitelmätilaisuuksia, seminaareja, sotahistoriallisia matkoja ja retkiä sekä ylläpitää kotisivuja, joissa jäsenien käytössä on sotahistoriaan liittyvää aineistoa: muun muassa sotahistoriallisia kohteita koskeva paikkatietosivusto ja Kansa taisteli-lehden vuosikerrat 1957–1986. Lisäksi seura julkaisee vuosittain Sotahistoriallista aikakauskirjaa sekä kahdesti vuodessa Sotahistoria Nyt-verkkolehteä.

Seuran toiminta toteutetaan seuran hallituksen ja muiden aktiivijäsenten voimin. Toimintaa ja jäsenpalveluja kehitetään taloudellisen tilanteen ja muiden resurssien mahdollistamissa puitteissa. Vuonna 2025 vakiinnutetaan edellisen vuoden aikana tehdyt uudistukset sekä tarjotaan jäsenistölle sisällöltään laadukkaita esitelmä- ja seminaaritilaisuuksia sekä matkoja ja retkiä.

Suuren yleisön tietoisuutta Suomen Sotahistoriallisen Seuran toiminnasta kasvatetaan kotisivujen, YouTube-kanavan ja Facebook-sivuston avulla. Tavoitteena on pidentää jäsenistön jäsenyysaikaa rekrytoimalla myös uusia nuoria sotahistoriasta kiinnostuneita.

Sotahistoriallinen aikakauskirja ja pro gradu -palkinnot
Sotahistoriallinen Aikakauskirja ilmestyy 45. kerran vuoden 2025 joulukuussa. Se postitetaan jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille.

Seura palkitsee Suomessa laadittuja ja vuonna 2024 valmistuneita maisteritasoisia sota- ja sotilashistorian alaa käsitteleviä opinnäytetöitä niin kutsutulla pro gradu -palkinnoilla. Parhaana palkitun tutkielman tekijälle tarjotaan mahdollisuus kirjoittaa työhönsä perustuva tieteellinen artikkeli Sotahistorialliseen aikakauskirjaan, joka on Julkaisufoorumi-luokituksen (JUFO 1) saanut vuosijulkaisu. Vuonna 2025 palkinto jaetaan 21. kerran.

Matkat ja retket
Vuonna 2025 järjestetään kaksi ulkomaanmatkaa sekä kaksi kotimaan päiväretkeä.

Toistaiseksi vuodelle 2025 on suunnitteilla seuraavat matkat ja retket:
• Normandian kiertomatka 22.–27.4.
• Kirkniemen-Louhisaaren päiväretki 20.5.
• Porkkalan-Upinniemen päiväretki 16.8.
• Latvian kiertomatka 5.–7.9.

Esitelmät ja seminaarit
Tapahtumat järjestetään lähitapahtumina ja ne pyritään lähtökohtaisesti tallentamaan sekä julkaisemaan myöhemmin vapaasti katsottavaksi seuran YouTube-kanavalla.

Maakuntaseminaarit
Vuonna 2025 järjestetään Rautatiet sodassa-seminaari Hyvinkäällä 4.10.

Esitelmätilaisuudet
Esitelmät järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä. Kevätkaudella pidetään kolme esitelmää sekä yksi miniseminaari. Syyskaudelle on suunnitteilla kaksi esitelmää sekä paneelikeskustelu. Esitelmöitsijöiden valinnassa pyritään suosimaan ajankohtaisia aiheita ja tuomaan esille uusinta akateemista sotahistorian tutkimusta.

Muu toiminta
Jatketaan toimintaa Tieteellisten Seurain Valtuuskunnassa sekä ollaan yhteistoiminnassa valtuuskunnan jäsenseurojen kanssa historiaa ja erityisesti sotahistoriaa koskevissa kysymyksissä.

Jatketaan toimintaa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksessä.

Kerätään aktiivisesti seuran toimintaa, matkoja ja seminaareja palvelevaa tietoa kotimaisista ja ulkomaisista museoista, tapahtumista, asiantuntijoista ja oppaiksi sopivista henkilöistä. Painopisteenä osaavien oppaiden löytäminen seuran opaspooliin.

Sosiaalinen media
Jatketaan seuran YouTube-kanavan ja Facebook-sivujen kehittämistä seuran jäsenistöä palvelevia sisältöjä tuottaen.

Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston Google Analytics kävijätilastoja. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.